etusivu

Voimailun historiaa Turengissa

Nykyinen voimailusali on aloittanut toimintansa 1970-luvun lopussa ?pommisuojassa? eli Taimistotie 4:ssä Turengissa Helteen Eskon ja Virtasen Markun myötävaikutuksella.

Alkujaan harjoitusvälineistön muodostivat levytangot ja käsipainot yhdessä Mäyränpään Juhanin suunnittelemien ja valmistamien "erikoislaitteiden" kera.

8.11. vuonna 1980 Turengin Sarastukseen perustettiin voimailujaos jonka jäseninä toimivat mm. Aho Jukka, Mäyränpää Juhani eli Jussi, Lastunen Jukka, Koivunen Jukka ja Virtanen Markku.

Kilpailutoiminta

Voimanosto

Kilpailutoiminta alkoi vuonna 1980 Hämeen piirin- kisoissa Forssassa. Ensimmäiset omat kilpailut pidettiin Turengin koulun ala-asteella vuonna 1981 ja piirikunnalliset kisat 17.10.1981.

Ensimmäiset SM- tason nostajat nousivat seuran riveistä 1980-luvun puolivälissä. Näistä mainittakoon mm. Eskolan Hannu, jonka ura jatkuu nykyään lähinnä penkkipunnerruksen merkeissä josta olkoon osoituksena mm. ikämiesten MM-kisojen 4. sija vuonna 2000.

Nykypäivän nuorista lupaavista nostajista voidaan mainita mm. Antti Mourujärvi.

Kansainvälinen edustus seurassa alkoi Ilmasen Kimmon menestyksen myötä vuonna 1989. Tällöin Kimmo saavutti junioreiden EM-kisoissa 1. sijan tuloksella 790kg (300 / 187½ / 302½), alle 90kg sarjassa. Muita kansainvälisesti menestyneitä nostajia ovat olleet mm. Jarmo ja Seppo Sohlman sekä naisista Mervi Sirkiä.

Valmentaja puolella seura on saanut nauttia voimanoston "legendan" Kemppaisen Karin ( MM 2. / raskassarja / 1977) opeista aina salin perustamisesta alkaen nykypäivään asti.

Vahvamies -kilpailut

Vahvamies- kilpailut astuivat kuvaan vuonna 1990, jolloin ensimmäinen mestari oli Jarmo Sohlman.

Kilpailuja on järjestetty Turengissa vuosittain muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta. Osanotto kisoihin on aina ollut hyvä. Mukana ovat olleet niin tulevat kuin hallitsevatkin ?mestarit? kuten Virtasen Janne, Aholan Jouko ja painija Thomas Johansson (Ruotsi) sekä Viron vahvoja miehiä.

Tällä hetkellä vahvamies-kilpailujen kirkkaimpana tähtenä on MAAILMAN VAHVIN MIES, Janne Virtanen. Hänen harjoituskumppaninaan on vahvamies-kilpailija Hannu Vilkko.


Päivitetty 11.01.2004 / hta